Museonäyttely

Liput 

Bore on merikeskus Forum Marinumin laiturissa osana arvokasta museolaivastoa, johon myös kuuluvat esimerkiksi sen vieressä olevat vanhat sota-alukset Karjala ja Keihässalmi sekä kuuluisa fregatti Suomen Joutsen.

Boren värikkääseen menneisyyteen pääsee erityisen hyvin tutustumaan laivan ylimmille kansille (6 ja 7) sijoittuvalla museoalueella. Siihen sisältyvät entiset päällystön asuintilat tyylikkäine varustajahytteineen, näyttävä komentosilta ja erillisellä käytävällä kolme matkustajahyttiä – joista yhdessä matkusti aikoinaan jopa presidentti Kekkonen.  

Museotiloihin on yhdistetty Forum Marinumin tuottama laivan historiasta monipuolisesti kertova näyttely. Se esittää havainnollisesti esineidenkin kautta Boren vaiheet aina sen rakentamisesta nykyaikaan saakka. Lisäksi se tarkastelee alukseen liittyviä varustamoita ja näyttää, millaista sillä on ollut työskennellä ja matkustaa eri aikoina. Näyttelyssä on katsottavissa runsaasti harvinaista kuva- ja filmimateriaalia.

Risteilynostalgiaa virtuaalisesti – tutustu Boreen myös Digimuseo.fi-palvelussa

Boren esittelevä uusi virtuaalinäyttely kertoo eri tilojen kautta aluksen monivaiheisen tarinan reittiliikenteessä kulkeneesta ruotsinlaivasta useilla merillä käyneeksi risteilyaluksesi, nykytoimintaakaan unohtamatta. Virtuaalivierailulla pääsee tutustumaan koko laivaan – jopa sellaisiin kiintoisiin paikkoihin, jotka eivät tavallisesti ole avoinna vierailijoille.

Virtuaalinäyttely on tutustuttavissa kokonaisuudessaan maksutta. Halutessaan näyttelyyn voi ostaa ruudun välityksellä tarjottavan vuorovaikutteisen opastuksen. Palvelu on tarjolla sekä ryhmille että yksittäisille vierailijoille.

Sisään avoimeen virtuaalinäyttelyyn sekä näyttelyn opastuspalveluihin pääset alla olevasta linkistä:

Kuva: Forum Marinum