Koronatilanteen vuoksi suljettuna ollut laivahostel S/S Bore avataan asiakkaille 1.6.2020.

Boressa voi yöpyä turvallisesti, mutta joiltakin osin palveluja rajoitetaan edelleen koronan takia. Esimerkiksi hostellin aamusaunavuorot eivät ole toistaiseksi asiakkaiden käytössä. Tilaussaunat ovat kuitenkin varattavissa. Myös Boren tapahtumatoiminta on toistaiseksi tauolla.

-Otamme huomioon koronatilanteen ja seuraamme tilanteen kehittymistä ja ohjeistuksia tarkasti, kertoo Boren hostelpäällikkö Sari Murtomäki-Eskelinen.

S/S Boren kesäkahvila Café Navigare avaa ovensa 23.6.2020 ja on avoinna tiistaista lauantaihin klo 14-20.

Laivahostel S/S Bore on Suomen Paras Hostelli 2020

Laivahostelli sijaitsee Aurajoen länsirannalla historiallisessa vuonna 1960 valmistuneessa höyrylaiva S/S Boressa. Valinnan teki Suomen Hostellijärjestön hallitus hostelliasiakkaille suunnatun äänestyksen perusteella. Valinnassa painotettiin hostellin ainutlaatuisuutta ja elämyksellisyyttä. Äänestyksessä annettiin ääniä yhteensä lähes 600.

Turun kaupunki aloitti hostellitoiminnan S/S Borella vuonna 2011. Entisen risteilyaluksen toiminta siirtyi matkailun palvelukeskuksesta Turun ammatti-instituutille vuoden 2018 alussa ja siitä on sittemmin rakennettu monialainen oppimisympäristö, jossa on päivittäin majoitustoiminnan lisäksi myös ravintola- ja kokoustoimintaa. Lisäksi eri alojen opiskelijat pääsevät laivassa edistämään opintojaan aidossa työympäristössä. Koululaivassa näkeekin niin puhtaanapito-, it-, rakennus-, sähkö-, kuin sosiaalialan opiskelijoita oppimassa.

60-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna viettävässä laivahostellissa on 120 hyttiä ja 250 vuodepaikkaa. Hytit ovat 1-4 hengelle ja useimmissa niistä on oma suihku ja wc.